Arkiaktiivisuus

Arkiaktiivisuuden lisääminen päivittäin pienin teoin on ollut tapetilla jo pidempään. Jokainen vastaantulija osaa nimetä äkkiseltään ainakin kolme tapaa, jolla arkiaktiivisuutta ja kehon aineenvaihduntaa voisi tukea päivän aikana. Kyse ei siis yleisesti ottaen ole passiivisuuden haittojen tietämättömyydestä. Enemmänkin ihmiset kokevat arkiaktiivisuuden vievän aikaa ja olevan tehotonta. Tekemättömyys on tekemistä helpompaa.

Yhä useampi meistä istuu päivät pitkät toimistolla ja kiiruhtaa istumapalaverista toiseen. Monet kuitenkin liikuttavat kehoaan työpäivien jälkeen kuntosaleilla ja lenkkipoluilla edistääkseen terveyttään. Tutkimustuloksien perusteella 8h istumisen vastapainoksi tehty jumppa illalla ei tasaa vaakakuppia riittävästi. Aktiivisuutta tulee lisätä myös työpäivän aikana. Toisen tutkimuksen mukaan jo ensimmäinen juoksuaskel parantaa aineenvaihduntaasi, toinen lisää, kolmas vielä enemmän. Kyse ei siis ole ajasta, vaan pienistä teoista, joilla pidät kehosi aktiivisena. Aina ei tarvitse olla aikaa tai halua tehdä kahden tunnin mittaista lenkkiä kaatosateessa. Kyse on päivän mittaan tehdyistä valinnoista. 

Tarkastele kriittisesti arkeasi. Olet ehkä istunut autossa työmatkat, istunut töissä tietokoneen ääressä, siirtynyt työhuoneessasi tuolia liu’uttaen printterille ja takaisin, istunut lounastauon… Kehosi on toisin sanoen saanut olla passiivisessa tilassa aamusta iltapäivään saakka. Oletko virkeä ja energinen? Teoriassa sinun tulisi puhkua tarmoa ja energiaa, koska kehosihan on levännyt. Näin tuskin on, koska passiivisuus ruokkii passiivisuutta. Lisäämällä arkeesi aktiviisuutta lisääviä pieniä tekoja, voit muuttaa koko iltasi suunnan. Saatat jopa olla kyllin energinen lähtemään kävelylle.

Lisää alkuun jokaiseen päivään yksi uusi arkiaktiivisuutta lisäävä tekijä. Seiso yhdellä jalalla hampaita harjatessasi, kävele portaat, tee mainoskatkolla kyykkyjä sohvalta ylös… Muista: yksinkertaisuus on kaunista ja tehokasta!

Sissi Fysio Oy haastaa Älä Istu Elämäs Ohi -kampanjoiden kautta ihmisiä parantamaan aktiivisuuttaan ja kuuntelemaan kehoaan.

Lisätietoa Älä Istu Elämäs Ohi-Facebookista ja http://www.sissifysio.fi/ala-istu-elamas-ohi/